Visatietoutta

Visautuminen synnyttää puuaineeseen tavanomaista leveämpiä ydinsäteitä ja poikkeuksellisesti suuntautunutta solukkoa. Ilmiöön liittyy myös kuoren osien jääminen rungon sisään, mikä erottuu puuaineessa ruskeina täplinä ja juovina. Visautuminen hidastaa puun normaalia kasvua.

Pahkoiksi kutsutaan puiden rungoissa, oksissa tai juurissa esiintyviä usein pallomaisia muodostumia. Pahka voi joskus muistuttaa visaa ja ilmiöt ovat varsin lähellä toisiaan.

Pahkan muodostumisen syytä on vaikea sanoa. Syynä voi olla hyönteisen tai mekaanisen vaurion aiheuttama vioitus tai paikallinen mutaatio eli muutos perintötekijöissä. Puun jälsikerroksessa oleva solu jakaantuu muita jälsisoluja nopeammin. Puuaineen epänormaali kasvu saattaa jatkua puun koko eliniän, jolloin itse pahkasta voi muodostua kookas, halkaisijaltaan jopa yli metrin. Mukura- eli visamännyn (Pinus sylvestris f. gibberosa) runko on täynnä pahkoja. Visamäntyjä on löydetty ympäri maata, mutta missään se ei ole yleinen. Yksittäiset, terveet pahkat eivät yleensä muuta laajasti puuta, vaan runkoa voidaan käyttää tavanomaisesti esimerkiksi sahatavarana.

Pahka voi aiheutua myös muista syistä. Lehmuksen ja raidan tyvellä on usein pahkamaisia muodostumia, jotka saavat alkunsa jatkuvasti kasvavista ja jakaantuvista leposilmuista. Koivun yleinen lahottaja on pakurikääpä, joka muodostaa tummia pahkamaisia muodostumia. Ne ovat kuitenkin kääpiä, eli puussa loisivan sienen aiheuttamia itiöemiä, eivätkä muodostaan huolimatta varsinaisia pahkoja. Pahkan puuaines on kovaa ja kestävää. Se sopii kovaan kulutukseen joutuviin esineisiin, kuten kahvoihin ja pieniin astioihin. Varsinkin raidan pahkat ovat suosittuja pahkakuppien eli kuksien raaka-ainetta. Isoista pahkoista on tehty jopa huonekaluja.

Joidenkin havu- ja lehtipuiden, yleisimmin koivun, puuaineessa voi olla lainekuvioita, jotka eroavat visamuodostuksesta. Puun solukkojen rakenne on muuten normaali, mutta puuaineen syiden suunta vaihtelee aaltomaisesti säteen ja/tai tangentin suunnassa. Tällainen lainekuvioinen puu, useimmiten juuri loimukoivu, on haluttua huonekalujen raaka-ainetta.

Tuntomerkit

Visakoivu on hyvin monimuotoinen puu, jonka erottaminen tavallisesta rauduskoivusta voi olla joskus vaikeaa. Visautumisen ulkoiset tuntomerkit voivat vaihdella huomattavasti eri puuyksilöiden välillä. Ulkoisesti visalta näyttävästä puusta ei välttämättä löydy visakuviota. Toinen äärimmäisyys on se, että ulkoisesti normaali rauduskoivu osoittautuukin kaadettaessa visakoivuksi; pitkästä ja sileästä rungosta huolimatta poikkileikkauspinnasta löytyykin mitä hienoin visakuvio. Todellinen tilanne todetaan vasta, kun puu on kaadettu.

Visakoivun tärkeimmät tuntomerkit ovat:

Kasvutapa: runko on normaalia rauduskoivua lyhyempi ja voimakkaasti kapeneva, yleensä myös hieman lenko. Silmumuodostus on epänormaalin runsasta, josta aiheutuu puun haaroittuminen ja monesti pensasmainen kasvutapa. Latvus on haaroittumisesta johtuen pyöreähkö ja usein tasapäinen. Oksat ovat yleensä paksuja ja koukeroisia. Puu on myös usein kallistunut siihen suuntaan, missä on ollut eniten kasvutilaa ja valoa. Visakoivun kasvutapa ja ulkomuoto muistuttavat paljon omenapuuta.

Rungon pinta on yleensä kyhmyinen; siinä on usein muhkuroita, rengasmaisia paksunnoksia, harjanteita ja ohentumia eli ”kauloja”. Erityisesti rungon tyvessä kaarna on yleensä runsaasti halkeilevaa ja paksua. Visautumisen merkkejä voi esiintyä joissakin rungoissa vain muutaman metrin matkalla tyvessä, toisissa rungoissa niitä esiintyy aivan latvanhaaroihin saakka (vrt. pahka).

Puuaines

Puun lustot ovat aaltoilevan epäsäännöllisiä, ruskeat visasolut muodostavat usein poikkileikkauspinnassa V-kuvion, Mikäli tämä kuviointi jatkuu tasaisena yli koko pinnan, syntyy tähtimäinen kuvio eli niin kutsuttu visankukka. Pinnansuuntaisessa leikkauksessa näkyy linssimäisiä kuvioita. Puuaines on tiivissyistä ja erittäin painavaa, tuoreena jopa 930 kg/m³, 12% kosteudessa noin 700-730 kg/m³. Visakoivulla esiintyy jossain määrin poikkeuksellisia lehtimuotoja, mutta niitä ei voi pitää varmoina tuntomerkkeinä. Visautumiseen liittyvä epäsäännöllinen silmumuodostus aikaansaa runsasta haaroittumista ja pensoittumista.

Visautumisen alkamisajankohta vaihtelee. Joissain taimissa on havaittavissa merkkejä visautumisesta jo taimitarhalla, mutta usein selvät tuntomerkit erottuvat vasta myöhemmin. Taimissa ja pienissä puissa, sekä oksien tyvillä näkyy usein jo nuorena epänormaali tyvipaksunnos, jonka perusteella voidaan päätellä taimen olevan visaa. Yleensä visautuminen alkaa kymmenen vuoden ikään mennessä.

Levinneisyys

Visakoivua tavataan luontaisena ainoastaan Euroopassa ja täälläkin vain suppeilla erillisillä alueilla. Suomessa sitä esiintyy luontaisesti Etelä-Suomessa noin Jyväskylän korkeudelle asti, erityisesti entisillä kaskiviljelyalueilla. Pohjoismaissa visaa esiintyy Ruotsin eteläosissa sekä Norjan kaakkoisimmissa osissa. Lisäksi visakoivua esiintyy Karjalan tasavallassa, Inkerinmaalla, Baltiassa, Valko-Venäjällä ja Venäjän länsiosissa. Hajanaisia esiintymiä on myös Keski-Euroopassa. Yleisimmillään visa on kuitenkin Suomessa ja Karjalan tasavallan alueella.

Visakoivun levinneisyyttä kuvaa myös vanha sananlasku ”Visaa kasvaa vain niin kaukana kirkolta kuin kirkonkellon ääni kantaa.” Valoa vaativana ja hidaskasvuisena puuna visakoivu kilpaili vanhoilla kiertokaskiviljelyaloilla muiden nopeammin kasvavien puulajien kanssa. Lyhyt kiertoaika loi visakoivulle otolliset kilpailuolosuhteet. Kaskiviljelyn päättyminen, edistyvä metsänhoito ja visakoivun esiintymistiheyteen nähden voimakas myynti ovat verottaneet visakoivun luontaista esiintymistä. Viljeltynä visa menestyy parhaiten Etelä- ja Keski-Suomessa, mutta vähäisemmin tuotto-odotuksin ja tietyllä riskillä visaa voi kasvattaa myös Pohjois-Suomessa hyvillä kasvupaikoilla.

Kasvupaikkavaatimukset

Parhaita visakoivun kasvupaikkoja ovat viljavat metsämaat (lehdot, OMT, MT) ja parhaat peltomaat (hieta ja multamaat). Mitä karumpi kasvupaikka on, sitä enemmän visakoivulla on taipumusta haaromiseen. Kasvupaikoiksi eivät sovellu myöskään turvemaat, tasaiset hiesu- ja savimaat tai alueet, joissa pohjavesi on lähellä. Viljavat, mutta syrjäiset, pelto- ja metsälohkot ovat usein hirvituhoille alttiita alueita, joissa visakoivun kasvattamista on syytä harkita tarkkaan. Hienojakoisista pelto- ja metsämaista soveltuvat vain mullaspitoiset rinteet. Visakoivu on omiaan maiseman ja ympäristön kannalta arvokkaille kohteille:

• Viljavat metsämaat
• Parhaat hieta- ja multapellot
• Lepikot, jotka halutaan muuttaa tuottoisiksi talousmetsiköiksi
• Lievästi hallanarat viljavat maat
• Maisemallisesti arvokkaat kohteet

Kasvupaikalla ja metsikön tiheydellä on todettu olevan vaikutusta visautumisen alkamiseen ja sen voimakkuuteen. Maantieteellisellä sijainnilla ei ole osuutta koivun visautumisessa. Pohjoisimmat istutetut metsiköt Kolilla, Pyhäkoskella ja Rovaniemellä ovat menestyneet hyvin. Yksittäisiä visakoivupuuryhmiä tavataan Ivalossa asti (Etholén 1978).